SATAMASTA OSA VIRKISTYSALUETTA
Hakemus hyväksytty
14.06.01 jätettiin Pomoväst'iin LEADER+ ohjelman
mukainen kehittämishakemus. Päätös saatiin 19.11.2002.
Hankkeessa kehitetään Störsvikin sataman toiminnan avoimuutta ja monipuolisuutta.
Aikataulusyistä sataman yleissuunnitelman laatiminen ei sisältynyt hankkeeseen.
Huhtikuussa 2003 on jätetty hankkeen muutoshakemus hankevuosien siirtämiseksi vuosille 2003 - 2005.
Saaristo-Siuntio- projektin hanketiivistelmä on seuraava:
"Siuntion Venekerho Sjundeå Båtklubb r.y:n sataman laajennusvaiheeseen
ajoittuva Saaristo-Siuntio projekti sisältää sataman suunnittelun,
hankkeesta hyötyvien yritysten toimintaedellytysten parantamisen ja
siuntiolaisen merellisen imagon kehittämisen. Projektin tavoitteena on
vaikuttaa ympäristön yritys- ja elinkeinotoimintaan luomalla kehitysalusta
erilaisille toiminnoille satamassa, lisäämällä yhteistyötä eri toimijoiden
kesken verkottumisella ja informaatiota kehittämällä. Tavoitteena on kehittää
siuntiolaista asumisympäristöä houkuttelevammaksi ja viihtyisämmäksi tuomalla
meri rantoineen ja saaristoineen osaksi kunnan kehitystyötä."
Hanke sisältää useiden osa-alueiden suunnittelua ja kehittämistä. Jos kerho niin haluaa, niin
joidenkin vuosien kuluttua kotisatama on muuttunut osaksi kunnan virkistysaluetta.
Projektihallinto
Uudenmaan TE-keskus hallinnoi tätä LEADER+ EU-ohjelmaa paikallisen toimintaryhmän-
Pomoväst'in
avulla. Pomoväst'in toiminta-alue käsittää Länsi-Uudenmaan kunnat Kirkkonummelta Hankoon.
Hanketta varten on asetettu ohjausryhmä, jossa on kerhon edustuksen lisäksi edustaja
Pomoväst ry:stä.
Projektin lopettaminen
Kesällä 2004 kerhon hallitus arvioi sataman liikeideaa ja totesi, että nyt ei ole riittäviä edellytyksiä
kannattavan toiminnan käynnistämiseksi. Hallitus päätti myös lopettaa SaaristoSiuntio-projektin.
Asiaan palataan mahdollisesti jonkin vuoden kuluttua, kun toimintaympäristössä on tapahtunut selkeitä muutoksia.
Takaisin
|