KAAVOITUS

Satama - uimarannan alue kaavoitetaan

Siuntion kunta on tarkentamassa kaavoitusta Pikkalanlahden rannalla. Kaavoitus pohjautuu osayleiskaavaan ja koskee paitsi satamaamme, niin myös uimarannan ympäristöä. Tavoitteena on Pickalan vapaa-ajan kylän yleiskuvaan liittyvä vapaa-ajan virkistysalue.
Kerho on ollut mukana suunnittelutyössä ja toiveemme on otettu valmistelussa huomioon. Satama-alue on satamasopimuksen mukainen. Liikenne ja paikoitus on tarkoitus järjestää pääosin uudestaan. Kaavoitus luo puitteet ja mahdollisuudet, mutta itse rakentaminen tapahtuu eri päätösten perusteella.


Kaavaehdotus on kevällä 2000 vahvistettu ja saanut lainvoimaisuuden.Yksi vaihe sataman rakentamisessa on toteututunut.
Kaavaa on pyritty havainnollistamaan allaolevalla viistoilmakuvaan tehdyllä kuvamanipulaatiolla.

kuva:


Takaisin / hakemisto