SATAMAMME KEHITTYY

21.9.2000


Ruoppauslupa lainvoimaiseksi

Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt Thomas Åströmin ja Thure Lindebergin tekemän valituksen Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksestä tehdyn muutoshakemuksen. Näin ollen vesioikeuden myöntämä ruoppauslupa on tullut lainvoimaiseksi ja se voidaan panna täytäntöön.

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että yksi este sataman rakentamisesta on poistunut. Seuraava sopimuksessa mainittu edellytys on, että Störsvikin asemakaava tulee 40 omakotitontin osalta hyväksytyksi. Kaavan valmistelu pyritään tekemään niin, että se olisi kunnan päätettävissä talvella.

Sen jälkeen alkaa 2 vuoden ruoppauksen toteuttamisaika. Asuntosäätiön taholta pidetään tähtäimessä sellaista aikataulua, että ruoppaus voisi tapahtua vuoden 2001 syksyllä.

Lupa on voimassa antopäivästä 2 vuotta. Tämä merkitsee sitä, että ruoppauksen on tapahduttava talvikautena 2001.



23.6.2000

Uusi vaihe

Sinnikäs pyrkimyksemme saada satamamme perusta ratkaistuksi on saavuttanut myönteisen vaiheen. Satamasopimuksen ensimmäinen osa on hyväksytty vuonna 1999.

Kunnan ja säätiön väliset neuvottelut perusrahoituksesta ovat käynnistyneet ja tiivis selvittelyvaihe on valmis ja päätösvaiheessa. Kunnanvaltuuston ratkaisu on ehkä vesien vapautuessa ohitse ja se luo edellytykset sataman kehittämiselle.

Kun meille tulee satamaamme riittävä syvyys ja satamatoiminnasta on maa- ja vesialueiden omistajien kanssa sopimus, voimme keskittyä kehittämishankkeisiin. Ennen ruoppausta emme voi laajentaa, joten venepaikoista tullee olemaan lähivuosina kova kysyntä.

Kerhossa me voimme tämän kauden valmistautua uuteen vaiheeseen. Se merkitsee toisaalta yksityiskohtaista suunnittelua ja toisaalta voimavarojen keräämistä.

Toisaalla tässä sivustossa on esitetty rannan kaavaluonnos. Se luo rakentamiselle ja toiminnalle puitteet. Toinen kehys on satamasopimus. Näiden raamien sisällä meidän on hyvä toimia.

kuva:

Yllä on illustratio kaavaluonnoksen mahdollistamasta satamasta. Ilmakuvan päälle on kuvamanipulaation keinoin piirretty laitureiden ja aallonmurtajan paikat. Lisäksi on esitetty maanrakennustyöt, tiet, istutukset ja paikoituslaueet. Havainnekuva esittä myös mahdolliset rakennukset. Etualalla oleva satama-allas jää toeteuttettavaksi myöhemmin. Se ei kuulu nyt solmittuun satamasopimukseen.


Takaisin / hakemisto