SIUNTIO JA MERI

Mystinen meri
William James:
"Mystinen kokemus on käsitteiden ulottumattomissa. Sitä ei voi sen vuoksi välittää muille, vaan jokaisen on koettava se suoraan. . .
Se koskettaa todellisuuden syvimpiä kerrostumia. Sen kautta saatu tieto on kirkasta ja selkeää, vaikkei se olekaan selitettävissä."


Astut meren rantaan. Koet jotakin. Tässä on raja, josta et voi aluksetta kulkea. Hyvällä veneellä voit toisaalta kulkea vaikka maapallon ympäri.
Tämä ristiriita synnyttää viha - rakkaussuhteen. Joillekin leppymättömän.


Pikkalan sisämeri

Me emme Siuntiossa voi ylpeillä laajoilla ulapoilla eikä mittavasta saaristosta. Nämä ovat kuitenkin meidän ulottuvissa.


Pikkalanlahti on siuntiolainen sisämeri, josta on kontaktipintaa sekä maalle että merelle. Siuntionjoen vehmas, laajojen viljelymaiden läpi virtaava, vesistö on ikivanha hämäläisten vesiväylä. Kuninkaantie Tukholmasta Pietariin risteää tämän reitin Broändassa -pari mailia jokisuusta.
Talonpoikaispurjehdus Siuntiosta Itämerelle ja myöhemmin höyrylaivaliikenne Turusta Helsinkiin olivat meriyhteyksiä. Hiekkajaalat ja myöhemmin rekat tyhjensivät sorakuopan. Tämänpäivän merenkulku on Pikkalanlahdella huviveneilyä.


Pikkalanniemi

Ihminen on tehnyt Pikkalanniemeen syvän arven - sorakuopan. Me voimme kuitenkin parantaa tämän haavan. Jo nyt siitä on kehittynyt lähiseudun eräs parhaista uimapaikoista. Maauimalan vesi on pohjavettä. Merenpinnan vaihtelut vaikuttavat kuitenkin veden korkeuteen uimalassa. Silti vesi on makeaa. Vesi siis suodattuu kuoppaa ympäröivän sorapatjan läpi ja pysyy makeana. Kunnan tekninen osasto on ideoinut tähän ympäristöön erilaisia vapaa-ajan käyttömahdollisuuksia. Koko alue venesatamineen vapaa-ajankylineen muodostaa ainutlaatuisen ympäristön tuleville monenlaisille toiminnoille.


Meren arvot

Meren eräs substanssi on nähtävissä pääkaupungissa, jossa uutta rantaa synnytetään merta täyttämällä. Toisaalta erityisesti Hollannissa meri on suljettu patojen taakse ja samalla hillitty sisämeren ja kanavien avulla kulku- ja käyttökelpoiseksi. Molemmat sisältävät huomattavia - Hollannissa jopa suunnattomia - taloudellisia panostuksia vielä suurempien arvojen saavuttamiseksi.
Omaa sisämertamme ei kai kukaan uskalla taloudellisesti arvottaa - eikä ole tarpeenkaan. On kuitenkin selvää, että sen kaikki käyrät erilaatuisissa mittareissa osoittaisivat yhteen suuntaan - ylöspäin.


Takaisin / hakemisto