VUOSIKOKOUS 2002

Venekerhon vuosikokous pidetiin Siuntion
Kuntoutumiskeskuksessa
Siuntion kirkonkylässä lauantaina 9. helmikuuta 2002.
Kokouksen jälkeen tutustuttiin venenäyttelyyn Helsingin Messukeskuksessa.
KOKOUSASIAT:
Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Risto Lepo ja sihteerinä Björn Pahlberg.
Kerholaisia oli paikalla yli n. 60.
Toimintakertomuksen käsittelyssä käytiin läpi myös sataman yleissuunnitelma.
Tilinpäätös hyväksyttiin ja hallitukselle ja muille tilivelvollisille myönnettiin
tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2001.
Hallitukseen valittiin kommodoriksi Jaava Myllyniemi
ja hänen tilalleen hallitukseen Olli Veikkola. Erovuoroiset hallituksen jäsenet
valittiin uudelleen kaksivuotiskaudeksi.
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2000
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
Sataman kaikki paikat olivat käytössä. Uusien veneilijöiden käyttöön annettiin
lisäksi tilapäisiä paikkoja. Kerhoon liittyi kuluneena vuonna 17 uutta jäsentä
venepaikan haltijaksi. Vaikka kaikki paikat loppuivat keväällä jätti huomattava
joukko jo paikan maksaneista veneensä tuomatta ja niin järjestyi paikka
suurimmalle osalle siuntiolaisista. Syksyn viimeiset liittyjät halusivat varmistaa
liittymisen vanhalla taksalla.
Keväällä hallitus päätti tarjouskilpailun jälkeen tilata sataman yleissuunnitelman
Satamatekninen Oy:ltä. Suunnitelman ennakkokopio valmistui joulukuussa.
Kerho ei tehnyt mitään investointeja odottaen tulevaa ruoppausta.
Tähän liittyvä ns. kompensaatiokaava hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 30.11.01
ja sai lainvoimaisuuden 7.1.2002. Tämä oli Asuntosäätiön edellytys
ruoppaustöiden aloittamiselle. Laitureiden siirto tammikuussa ei kuitenkaan
ollut mahdollista.
Uudelleen käynnistyneenä aloitettiin nuorisopurjehdus. Suomen Purjehtijaliiton
kouluttajat ohjasivat yli 20 nuorta ja lasta jollapurjehduksen taidoissa
kaksipäiväisellä kurssilla. Siuntion Säästöpankkisäätiö tuki toimintaa 10.000 mk
avustuksella.
Telakka-alue tasoitettiin ja lopputyö jäi kunnan ja säätiön sopimusta
odottamaan kaavan vahvistamisen jälkeen.
Hallitus teki sopimuksen lähinnä toimistotehtävien hoitamisesta ostopalveluna.
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2002
Ruoppaus alkaa marraskuussa 2002. Satamassa odottavat suuret investoinnit,
joiden käynnistyminen alkaa sataman ruoppauksen jälkeen.
Uusien venepaikkojen rakentamista sitä ennen tutkitaan kevätkaudella.
Junioripurjehdusta jatketaan ja kerholle hankitaan mahdollisesti
toinen optimistijolla.
Kerhon tiedotusta jäsenistölle hoidetaan kerholehden ja www-sivujen avulla.
Lisäksi erilaisia tiedotteita laaditaan nopeasti tiedotettavien asioiden
hoitamiseksi. Jäsenrekisteriin on ilmoitettu yli 40 sähköpostiosoitetta,
joihin voidaan lähettää tiedotteita. Vuosikokouskutsuun liitetään
toimintakalenteri.
Vartiointia ylläpidetään tehostetusti lisääntyvän ilkivallan
ja vahingontekojen torjumiseksi.
VENEILYKAUSI 2002
Hallitus on kokouksessaan 20.01.02 päättänyt tulevan veneilykauden
toimintaohjelmasta, joka hyväksyttiin.
TALOUSARVIO 2002
Vuosikokous hyväksyi laaditun talousavion. Koska näillä näkymin ei uusia
venepaikkoja ole käytettävissä, tulot liittymismaksujen osalta ovat
vähäisiä. Sen sijaan kerhon on varauduttava tuleviin sataman laajennuksen investointeihin.
Takaisin / hakemisto
|