VORMÖ

Siuntion virkistysalue

Vormön saareen laadittiin rantakaava kymmenisen vuotta sitten. Kaavaan varattiin virkistysalue, jonka maanomistaja luovutti kunnalle. Alueen koko on n. 3 ha.

Kerho toi laiturin.

Kunnan alueella on kaksi hiekkauimarantaa ja niiden välissä kivinen ranta. Maihinnousu oli siis hankalaa. Erinäisten vaiheiden jälkeen ja asianomaisella luvalla rantaan saatiin laituri.

Laiturin käyttöä on hankaloittanut viereistä väylää kulkevien alusten peräaallot ja koillisenpuoleiset tuulet.
Lisäksi talviset jäiden liikkeet ja veden korkeuden vaihtelut ovat vaurioittaneet rakenteita.

Korjauksia tarvitaan

Nykyistä laituria ei ole mielekästä korjata ja jatkaa ennenkuin aaltojen ja jäiden vaikutukset voidaan poistaa. Ratkaisuksi on kerho ehdottanut kunnalle allonmurtajan rakentamista.
Lahden suun keskellä on kari ja toinen on lähellä Vormötä. Näiden väliin kerho ehdotti kasattavaksi rannan kivistä jykevän aallonmurtajan. Samalla sekä uimarannasta että kalliorannasta saadaan käyttökelpoisempi.

Allonmurtajan rakentamisen jälkeen on ehdotettu laiturin jatkamista samanlaisella osalla kuin nykyinen. Silloin ulompaan laituriin voisi kiinnittyä jopa 2 metriä vaativat veneet. Peräkiinnitystä varten asetettaisiin poijuja. Jäät ovat vieneet aiemmat 3 poijua. Aallonmurtajan avulla nekin pysyisivät paikallaan.

Muut rakenteet

Virkistysalueella on grilli, käymälä ja hirsinen pöytä. Sauna ja laavu lisäisivät alueen käyttökelpoisuutta. Kallion korkeimmalla kohdalla voisi olla lintutorni. Hyvällä säällä sieltä näkyisi myös Viron rannikko.


Takaisin